torstai 12. huhtikuuta 2012

Kesäkatu

Tässä se nyt on: 270 cm Kesäkatua Linnakankaan koulun kirjaston lattialla! Aivan aluksi pyydän anteeksi kuvien laatua; haasteellista on kuvata normikameralla lasiovien läpi. Kiiltelee ja heijastaa ja kaikkea tylsää, mutta idea nyt kuitenkin selvinnee.

Voitte uskoa, että jo nyt on monenmonta pientä sormen ja nenän jälkeä noissa ovissa (koululla on siis lapsia päiväkoti-ikäisistä 4-luokkalaisiin) eikä Kesäkatu ole ollut pystyssä kuin vasta tämän viikon, tänään vein viimeiset tavarat.

Kadun varrella on mun vanhoja bokseja vuodesta 2007 tähän päivään. Reunassa ensin Lelukauppa PienenPieni, joka sai uuden lankkuaidan. Aidan suojiin avattiin Pihapuoti. Siellä on myynnissä monenmoisia leluja ja sen tuntuu olevan lasten suuri suosikki!
Kasvihuoneen pihalla Kämpän Hemmo soittelee kitaraa, myy kasvattamiaan luomuvihanneksia ja kukkasia. Juopi Soda-Poppia ja chillailee kauniissa auringonpaisteessa!

Kasvihuoneen vieressä on uusin boksitulokas: Café Linna. Nimensä sai siis Linnakankaan koulun mukaan. Lippu liittyy olennaisesti myös kouluumme.
Café Linnan jälkeen kadun varrella on pikkuinen puisto, jossa voi käydä piknikillä ja loppujen lopuksi LankaKuppila kuistilla ja saunalla. Pitänee ainakin omia arkistoja varten kokeilla kuvausta paremmalla onnella toisella kertaa.
Jotain pientä ajattelin tuonne lisäillä vielä, sillä Kesäkatu on auki (ja siis esillä) ihan koulun kevätjuhlaan saakka. Taitopäivänä 19.4. tehdään ainakin lasten kanssa minikukkia puistoon!

2 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Upea! En kyllä ihmettele, että lapsia kiinnostaa. Itsekin olisin varmaan nenä kiinni lasissa ;)

Anja kirjoitti...

Aivan hirmuinen työ viedä näytille kaikki, mutta onhan se ihana kun jaksoit viedä muiden ihailtavaksi!